Minä itte, Kristiina Mäkelä ilmoitti kolmevuotiaana. Syyskuussa härkäpäinen sinnikkyys vie hänet yleisurheilun MM-kisoihin. Miten käy hänen ja muiden harvojen toivojemme? Mäkelä on pohtinut, kuinka urheilijaa pitäisi tukea, ja sanoo sen nyt – tapansa mukaan – suoraan.
Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä, 26, nostaa tangon ja levypainot suorille käsille. Rautaa on yhteensä 50 kiloa, mutta sitä ei kevyennäköisestä nostosta uskoisi. Taustalla on Aurinkolahden uimaranta ja aaltoileva meri, Mäkelälle tutut helsinkiläismaisemat.
Mäkelä palasi kilpakentille elokuussa Kalevan kisoissa, ja tuloksena oli viides perättäinen Suomen mestaruus. Hän kuuluu harvoihin kansainvälisen tason huippuihimme.
Muuten yleisurheilu on kyntänyt viime vuodet aallonpohjassa.
– Jos Suomi menestyy yleisurheilun arvokisoissa, se on urheilijan ja hänen tiiminsä kovan työn tulos, ei järjestelmän aikaansaannos, Mäkelä sanoo.
Mäkelän mielestä vika ei ole ensi sijassa huippu-urheilun rahoituksessa, vaan voimavarojen huonossa hyödyntämisessä, heikossa tiedonkulussa ja johtajuuden puutteessa – toisin sanoen Suomen Urheiluliiton (SUL) toimintatavoissa.
Kuvaava esimerkki tiedonkulun ongelmista on keväältä 2018, jolloin Mäkelä oli vaihtamassa valmentajaa.
– Kyselin sopivia ehdokkaita lajiliitostamme. Sain kyllä neuvoja, mutta liiton tarjoama tieto oli kovin ohutta. Ei löytynyt kattavia listauksia valmentajista, joista olisi voinut etsiä vaihtoehtoja. Tuomas Sallisen löysin puskaradion avulla, ja hän onkin todellinen kultakimpale.
Erikoiseksi asian tekee se, että Sallinen toimi lähes koko 90-luvun SUL:ssa kolmiloikan lajivalmentajana. Muutenkin kuusikymppisellä Sallisella on pitkä valmentajaura. Hän toimi muun muassa Suomen miesten lentopallojoukkueen fysiikkavalmentajana 2012–2016.
Kohukirjoitus ei kaduta
Valmentajaepisodi oli jäävuoren huippu. Jo vuosia Mäkelä oli panostanut täysillä urheiluun ja ihmetellyt, miksi urheilijoiden ja SUL:n yhteistyö ei toimi.
Kokemustensa pohjalta Mäkelä kirjoitti aiheesta artikkelin englanninkieliselle Finnish News -verkkosivulle. Tarkoitus ei ollut provosoida tai hyökätä kenenkään kimppuun, vaikka juuri siitä häntä on moitittu.
– En valittanut tilanteestani, vaan halusin herättää rakentavaa keskustelua suomalaisen huippu-urheilun tilasta.
– En haukkunut ketään, enkä valittanut omasta tilanteestani, vaan halusin herättää rakentavaa keskustelua suomalaisen huippu-urheilun tilasta ja siitä, miten asioita voitaisiin kehittää.
Kirjoituksesta tehtyjen lehtiotsikoiden takia Mäkelä on saanut kuraa niskaansa.
– Toisaalta moni urheilija on kiittänyt ja sanonut, että hienoa, kun joku uskalsi avata suunsa.
Keskustelunavaus vaikutti osaltaan siihen, että SUL:n valmennuspäällikkö Jarmo Kemppainen siirrettiin toisiin tehtäviin. Uutena valmennuksesta vastaavana pomona on aloittanut Kari Niemi-Nikkola.
– Liiton uuden puheenjohtajan Sami Itanin ja Niemi-Nikkolan johdolla koko organisaation toimintakyky on parantunut ja merkkejä paremmasta on näkyvissä, Mäkelä kiittelee.
Samalla hän heittää pallon urheilijoille.
– Urheiluliitto tai mikään muu taho ei voi tarjota valmista pakettia huipulle pääsemiseksi. Urheilijalla on menestyksen tavoittelussa aina oma vastuu ja toivottavasti kykyä rakentavaan yhteistyöhön muiden urheilutoimijoiden kanssa.
Suorasuinen sisupussi
Päämäärätietoinen ja sisukas. Sellainen Kristiina Mäkelä on.
– Pusken omaa juttuani ja menen läpi vaikka harmaan kiven, jos tilanne sitä vaatii. Pystyn sulkemaan ylimääräiset asiat mielestä urheilun tieltä ja keskittymään olennaiseen, hän sanoo.
Kilpailijana hän on myös poikkeuksellisen kovahermoinen, sillä usein voittohyppy syntyy viimeisellä yrityksellä – kuten Rion olympialaisissa, jossa hän hyppäsi karsinnan viimeisellä oman ennätyksensä ja eteni finaaliin ensimmäisenä suomalaisena kolmiloikkaajana 40 vuoteen.
Neljäs Mäkelää kuvaava ominaisuus on rohkeus. Harvalla aktiiviurheilijalla on kanttia ruotia nykyisen apurahajärjestelmän toimivuutta kuten hänellä.
– Huippu-urheilijan palkkapäivä on kerran vuodessa, kauden arvokilpailussa. Yhden päivän sijoitus ratkaisee minkäsuuruisen opetus- ja kulttuuriministeriön apurahan voit saada.
Esimerkki järjestelmän armottomuudesta on keihäänheittäjä Lassi Etelätalo, joka putosi urheilija-apurahalta ja kertoi urheilijan karusta arjesta Ilta-Sanomille.
– Pusken omaa juttuani ja menen läpi vaikka harmaan kiven.
Mäkelän mielestä tukia myönnettäessä pitäisi huomioida urheilijoiden suoriutuminen useammassa kauden kisassa. Lisäksi apurahajärjestelmä tulisi muuttaa pitkäkestoisemmaksi, mielellään olympiadin mittaiseksi.
– Se mahdollistaisi pitkäjänteisen työn tulosten parantamiseksi ja kansainvälisen huipun saavuttamiseksi.
Moni urheilua seuraava ajattelee, että kilpaileminen on rankkaa. Mäkelä suuntaisi huomion urheilijan arkeen.
– Urheilu on jokaisen oma valinta. Urheilija nauttii treenaamisesta, mutta taloudellisessa epävarmuudessa eläminen ja arvostuksen puute voivat tehdä arjesta yllättävän rankkaa.
Karuja esimerkkejä urheilijoiden uupumisesta ja talousahdingosta löytyy myös JHL:n jäsenistöstä. Sydneyn olympialaissa 2000 hopeaa pienoiskiväärillä ampunut Juha Hirvi on sinnitellyt talousvaikeuksissa vuosikausia ja päässyt vasta pikkuhiljaa jaloilleen.
Sponsoritulot lisäturvana
Moni huippu-urheilija pärjää urheilu-uran jälkeen työelämässä, mutta eläke uhkaa jäädä ikätovereita pienemmäksi.
– Päästäkseen kansainväliselle huipulle on urheiltava ammattimaisesti, ja vasta sen jälkeen voi mennä töihin. Jos aikoo jossain välissä saada lapsia, jää etenkin naisten työura lyhyeksi. Siksi myös työeläke on vaatimaton, sanoo Mäkelä.
Hän toivoo, että apurahajärjestelmää muutettaisiin siten, että stipendit kerryttäisivät eläketurvaa. Huippu-urheilijoiden ohella muutos parantaisi tuhansien apurahoilla työskentelevien tutkijoiden ja tieteentekijöiden tilannetta.
– Apurahat ja Olympiakomitean ja liiton tuki eivät yksinään mahdollista täysipainoista urheilua.
Oman taloutensa Mäkelä on pyrkinyt tasapainottamaan sponsorituloilla. Niiden avulla voi maksaa valmentajalle palkkaa tai päästä ulkomaan leireille.
– Apurahat ja Olympiakomitean ja liiton tuki eivät yksinään mahdollista täysipainoista urheilua. Ammattimaisesti urheilevalla on vastuu hankkia itse lisää rahoitusta, ja niin kuuluu ollakin.
Suomessa urheilujoukkueiden on helpompi saada sponsoreita. Ison joukon tukemisessa riskit ovat pienemmät ja media- ja muu näkyvyyssuurempaa.
– Siksi yksilöurheilijoiden kannattaisi yhdistää voimansa ja hakea sponsoreita kollektiivisemmin, esimerkiksi liiton opastuksella. Myös nuoret urheilijat tarvitsisivat asiantuntevia neuvoja, sillä heidän on vaikea tietää, millaisia sponsorisopimuksia on järkevä tehdä.
Mäkelä ei koskaan ole ollut työhaastattelussa – paitsi haastattelijana. Alla olevalla videolla hän kertoo, ketä on haastatellut ja miksi.
Oma asiantuntijatiimi tukena
Huipulla sattuu väkisin epäonnistumisia ja takaiskuja. Niitä Mäkelä ei jää märehtimään, vaan pyrkii ottamaan opiksi ja nollaamaan tilanteen mahdollisimman nopeasti.
Vuonna 2013 ilmenneitä selkävaivoja hän pitää erityisen opettavaisena kokemuksena. Syyksi paljastui rasitusmurtuman esiaste.
– Olin muuttanut Orimattilasta Helsinkiin, aloittanut opinnot ja vetänyt ihan täysillä sekä opinnoissa että treeneissä. Sen jälkeen tajusin, että vähemmän voi olla enemmän ja laatu korvaa määrän.
Kokemus opetti myös hakemaan neuvoja asiantuntijoilta. Nykyään Mäkelällä on oma tiimi, joka auttaa ravitsemukseen, psyykkiseen valmennukseen ja rentoutumiseen sekä uneen liittyvissä kysymyksissä. Ja tietenkin luottofysioterapeutti, joka vastaa kropan lihashuollosta.
– Tarvitsen heidän neuvojaan kausittain, joskus enemmän ja joskus vähemmän. Oli onni, että löysin juuri oikeat henkilöt, mutta helpomminkin asian voisi järjestää.
Niin. Tulokset saattaisivat parantua, jos kansainväliselle huipulle tähtääville urheilijoille koottaisiin tietopankki, josta he voisivat ammentaa asiantuntija-apua.
Nuo naiset pikkuhepenissä
Viime aikoina urheilupiireissä on alettu kampanjoida seksuaalista häirintää vastaan. Myös tasa-arvo puhuttaa, sillä mies- ja naisurheilijoiden palkkiot eivät ole samalta planeetalta.
Kristiina Mäkelän mielestä kilpaurheilu ei voi olla täysin tasa-arvoista, vaan jakautuu aina voittajiin ja häviäjiin.
– Se näkyy myös lajien kesken. Jotkut lajit keräävät katsojia ja saavat medianäkyvyyttä, toiset jäävät pimentoon.
– Olin vetänyt täysillä sekä opinnoissa että treeneissä. Sen jälkeen tajusin, että vähemmän voi olla enemmän ja laatu korvaa määrän.
Viime vuosina naisyleisurheilijoiden kilpa-asut ovat pienentyneet kuin pyy maailmanlopun edellä. Myös Mäkelä on huomannut yleisurheilun ulkonäkökeskeisyyden ja seksistisyyden, mutta ei koe olevansa seksisymboli.
– Ulkonäöstä on ollut hyötyä urallani, mutta olisi tyhmää, jos minut tunnettaisiin kauniista kasvoista tai pyllykuvista Instassa. Haluaisin, että minut muistetaan urheilu-urasta tai siitä, että puhun asiaa, hän painottaa.
Eikä sinisillä silmillä ja kauniilla kasvoilla loikata ennätystuloksia. Siihen tarvitaan oikein mitoitettua treeniä, tahtoa ja voiton nälkää.
Niitä Kristiina Mäkelältä löytyy. Kun vanhemmat veivät hänet kolmevuotiaana Vipusen Vipellys -urheilukisaan Orimattilassa, hän ei halunnut muiden apua, vaan seisoi lähtöviivalla ja sanoi ”minä itte”. Ja juosta vipelsi 40 metriä.
Kasvattiseuraansa Orimattilan Jymyä Mäkelä kiittelee siitä, että löysi voittamisen tahdon.
– Jos ei ollut samanikäistä kilpakumppania, minut laitettiin isompia vastaan. Se kasvatti sisua.
Kristiina Mäkelän mukaan liikuntapaikasta tekee toimivan kolme asiaa. Katso videolta, mitkä: